Hoito-ohjeita ja muuta mieleen tullutta pennun ja aikuisen koiran hoidosta

Jos suunnittelet koiran hankintaa, niin mietithän näitä asioita:
 
- onko minulla tarpeeksi innostusta ja aikaa, niitä tulet tarvitsemaan, ja paljon! 
- pentuna ja aikuisena sen hyvinvointi on vastuullani 24/7
- koiran hankintahinnan lisäksi kannattaa varautua myös sen ylläpitoon: tietysti ruokkiminen, lisäksi madotukset, rokotukset ja muut eläinlääkärikulut, lelut yms., myös monet koiraharrastukset maksavat, jos ne kiinnostavat.
- siitä tulee kaverini yli kymmeneksi vuodeksi, jos ei mitään odottamatonta satu, onnettomuutta tai sairautta
- pennun opettaminen "tavoille" on aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa
- koira voi sairastua ja sitä pitää hoitaa ja lääkitä pidemmänkin aikaa 
- onko minulla joku, joka voi auttaa koiran hoidossa, jos joskus tarvitset apua, koirahoitolaakin saatat joskus tarvita.
- onko mahdollisuutta pitää koiraa välillä myös ulkona tarhassa, es. työpäivien ajan, onko koiralle koppia ja tarhaa? Vaikka voihan lapinkoirakin tottua ihan sisäkoiraksi, sekin on totta. Jos pentua on tarkoitus isompana pitää päivisin tarhassa, niin se täytyy totuttaa siihenkin pikku hiljaa, pieniä aikoja kerrallaan.
- olenko valmis liikuttamaan ja lenkkeilyttämään koiraa päivittäin
- olenko valmis huolehtimaan mm. koiratarhan puhtaudesta ja siisteydestä, se pitää siivota vähintään kerran-kaksi viikossa, mieluimmin kerran päivässä.
- lapinkoira, paimenkoirana, se rakastaa ihmistensä kanssa olemista, niin ulkona kuin sisälläkin, sitä EI saa missään nimessä hylätä yksikseen pihalle tarhaansa, koiran kanssa täytyy olla aikaa ja innostuksta puuhastella kaikenlaista yhdessä koko sen elämän ajan. 


Kannattaa myös miettiä:

-Kumman otan, tytön vai pojan, molemmat ovat omasta mielestäni aivan yhtä ihania, pojan kanssa tarvitaan vaan joskus enemmän käsivoimia       - Ottaisinko pennun vai aikuisen, usein on tarjolla myös aikuisia kodinvaihtajia, koira tarvitsee uuden kodin es. omistajansa sairastumisen tms vuoksi. Aikuinen on valmiiksi jo oppinut tavat, mutta tietenkin se hellyttävä pentuvaihe jää kokematta        - Koiran rodulla on tietysti myös merkitys ja rotujen käyttötarkoitusta on syytä miettiä

 
 
Pennun hoito: 
* 2-6kk ikäisenä 
-pennut ruokitaan kolme - kaksi kertaa päivässä, alussa neljästikin, jos näyttää, että nälkä vaivaa.
Pentupapanat on ok:t, mutta meillä on lisätty sekaan mm. raakaa ja kypsää lihaa, kypsää kalaa, punaista viiliä tai kermaviiliä ja kaikenlaista kotiruokaa. Viilistä saa lisäkalkkia luuston kehitykselle ja lihasta kasvuvoimaa. Pentu saa  mielestäni olla mieluimmin hieman pyöreä, laiha ei kuitenkaan. Jos pentu alkaa es. raapia tai kaluta laastia tiiliseinästä tai kipsilevyseinää, sillä on selvä kalkin puute. Kannattaa siis lisätä kalkkipitoista ruokaa, viiliä ja/tai kermaviiliä. Pennuille on annettu purutikkuja ja -luita, mutta joku oikea isohko luu on ollut parasta. 
-sisäsiistiksi oppiminen tapahtuu kullakin pennulla omaan tahtiinsa, toiset oppivat hyvinkin pian ja toisilla siihen saattaa vierähtää kuukausia. Omat pentuni olen yrittänyt alkuopettaa jo täällä, muttei se varmaankaan aina ole täysin onnistunut ja kodinvaihto saattaa hämmentää ja oudoksuttaa pentua aluksi kovasti. Tarvitaan käsivällisyyttä ja aikaa. Jos pentu joutuu olemaan yksin pitkiä aikoja (es. työpäivän ajan), sille olisi hyvä laittaa vaikka kylpyhuoneeseen paperi, jonne se saa käydä tarpeillaan, on helpompi sitten siivota. Jos joskus isonakin joutuu jäämään jostain syystä es. työpäivää pidemmäksi ajaksi yksin sisälle, niin tämänkin takia helpottaa, ja joskus voi tulla hätähätä muutenkin.
-ennen luovutusta pennut on madotettu kolme kertaa 3, 5 ja 7 viikkoisina, seuraava madotus on paria viikkoa ennen kolmenkuukaudenrokotusta (nelosrokote) ja vielä paria viikkoa ennen neljänkuukaudenrokotusta (nelosrokote +rabies), sitten kerran vuodessa. Syksyllä maan jäätymisen jälkeen on matolääkkeet paras antaa. Pennut rokotetaan siis noin kolmen ja neljän kuukauden iässä, sitten vuoden päästä ja seuraavat rokotukset tämän hetkisten sääntöjen mukaan joka kolmas vuosi. Koiralle kannattaa ottaa  eläinlääkärilta  rokotuksen yhteydessä lemmikkieläinpassi, johon merkitään rokotukset ja osa madotuksista silmällä pitäen ulkomaankin matkoja ja kaikenlaisia virallisia ja epävirallisiakin koiraharrastuksia. Kuitenkin es.näyttelyihin tarvitaan lisäksi rekisteripaperit mukaan.
-pikku hiljaa turvallisesti, es. pientä pentua sylissä kantaen, erilaisiin uusiin tilanteisiin ja paikkoihin totuttaminen ja tutustuminen on tärkeää
- kuin myös kynsien leikkaukseen ja harjaamiseen ym. hoitotoimenpiteisiin totuttaminen
-liikuntaa pennun omilla ehdoilla. Tärkeää on turvallisissa olosuhteissa opettaa / totuttaa se vapaana olemiseen ja siten myös mukana seuraamiseen ja luoksetuloon, herkut ja kehut on valttia tässä puuhassa.
 
 
Aikuisen koiran hoito:
-meillä pääsääntöinen ja perusruoka on vehnätön koiranpapana, lisäksi kaikkea kotiruokaa, paitsi ei perunoita kokonaisina (osa oksentaa), muusina kyllä, raakaa lihaa ja viiliä tai piimää jopa hivenen kermaa ruokaan lisättynä tai erikseen talvisaikana, jolloin tarvitaan energiaa. Aikuiset koirat ruokitaan meillä kaksi kertaa päivässä, aamulla vähän ja iltapäivllä enemmän, illalla vielä iltaherkut, pieni leipäpala, porkkanapala ja kanansiipi kappale. Herkkuina annetaan mm. se kuivattu kanansiipi puolikas/päivä, joskus purutikkuja ja Pedigree Markiesta, päivittäin porkkanan kappaleita, ne on herkkua, ja joskus palanen pullaa tai keksiäkin. Jotkut syövät/ovat syöneet jopa mandariinia ja appelsiinia, kaikenlaista ruokaa olen tarjonnut ja lähes kaikki on kelvannut. 
-runsas karvanlähtö on noin kerran vuodessa, silloin harjataan kerran viikossa noin kuukauden ajan. Muuten riittää kerta/kuukausi. Lapinkoiraa ei tarvitse pestä, jos se ei sotke itseään pahasti. Harjalla lähtee melkein kaikki lika ja roskat. Talvella lumipesen koiriani silloin tällöin, se on riittänyt meillä. Koiranäyttelyihinkin pelkkä hyvä harjaus on riittänyt. Harjauksen yhteydessä kannattaa samalla tarkastaa kynnetkin ja ja leikata ne, jos on tarpeellista. Joskus es.korvantauksiin ilmaantuu pieniä takkupalloja. Ne on helpointa hoitaa leikkaamalla pois pienillä saksilla. Kaulapantaa pidän koirillani vain silloin, kun sitä tarvitaan. Paksu karva voi jopa huopaantua (> hotspotvaara! ) kaulapannan alla varsinkin kosteilla ilmoilla. 
-rokotukset joka kolmas vuosi siitä noin vuoden iästä lähtien, matolääkkeet ainakin kerran vuodessa
-päivittäinen reipas liikunta, mieluiten omaehtoinen, vapaana juokseminen on parasta. Mutta, jos se ei ole mahdollista, niin muutama pidempi lenkki päivässä tarvitaan. Ja aina silloin tällöin ihan vaikka retkipäiviä! Koiran kanssa ulkoileminen ja luonnossa liikkuminen on parasta! Ne herkut yhäkin mukaan ja koira vapaaksi, jos suinkin mahdollista.
 
 
Itselläni on ollut lisäksi tapana:
- antaa koirille:
* kalanmaksaöljyä ½ rkl/viikko talvisaikaan
* lisätä joka ruokaan hieman ruokaöljyä
* aina silloin tällöin raaka kananmuna ruokaan sekoitettuna 
- liikkua luonnossa koirien kanssa, herkut mukana ja koirat yleensä vapaana 
 
 
Ja tiesithän, että suomenlapinkoira on:
- aito kotimainen paimenpystykorva, paimentaa mm. poroja, lampaita ja mielellään myös perheenjäseniä
- koti-, harrastus-, paimen- ja vahtikoira, hyvä kaveri es. marjastuksessa, kalastuksessa ja vaikkapa hiihtoreissuilla
- älykäs ja itsenäinen
- lähes kaikkiin koiraharrastuksiin koiranäyttelyihin, agilityyn, tokoon, valjakkohiihtoon, palveluskoiraksi
- ulkokoira, joka viihtyy hyvin myös sisällä perheen parissa
suomenlapinkoiralla on:
-runsas turkki, joka on kuitenkin helppohoitoinen, se ei kaipaa muuta hoitoa kuin säännöllisen harjauksen