Meistä
*Hei! Olen Tiina Kuukasjärvi, olen syntynyt ja elänyt koko elämäni täällä Lapissa, muutaman vuoden nuoruudessani myös Ruotsin Lapissa.
Olen harrastanut pienimuotoista lapinkoirankasvatusta kotikennelissäni v:sta -88. Ensimmäisen lapinkoirani hankin v.-84. Kennelnimen sain keväällä -92. Ahvatuuli eli ahava tarkoittaa keväisillä lumihangilla puhaltelevaa lämmintä aurinkotuulta, joka tuo tullessaan meidän lappilaisten koko pitkän, pimeän ja kylmän talven jälkeen kaipaaman viestin tulevasta kesästä.
Lapinkoirat ovat olleet iso osa elämääni lähes neljänkymmenen vuoden ajan. Joka ainut on ollut omalla tavallaan rakas lemmikki ja kaveri. Paljon on ehtinyt sydämeeni tassun jälkiä jo jäädä, mutta toivon kovasti, että jäljen jättäjiä on vielä tulevaisuudessakin!
Kaikki omalla kohdallani varmaankin sai alkunsa täältä, mummulan Tassulta on muutamat pentuni perineet nimensä tai nimenosansa, kuva 1960-luvun alkupuolelta. Lapsuuden kodissa oli monirotuinen Hessu Kalevi ja pieni maltankoira Raumol Sadi, oli myös Söpö-kissa, jonka toin pikkutyttönä kainalossa tuliaisena Pohjanmaalta isomummulastani. Joinakin kesinä pikkusiskoilla oli kesähoidokkeina lampaita ja kana, myös harakan poikanen.
*Olen jäsenenä Suomen Kennelliitossa, Lappalaiskoirat ry:ssä, Luoteis-Lapin Eläinsuojeluyhdistyksessä, Porokoirakerhossa ja Ounasjokilaakson Kennelkerhossa.
*Kennelistäni on lähtenyt maailmalle ainoastaan kymmenen pentuetta, joten pentueet ovat olleet harkittuja ja rakkaudella kasvatettuja. Kolmesta viimeisimmästä pentueesta on jätetty kotiin kasvamaan, elämään, harrastamaan ja töihinkin pentu. Seuraavastakin pentueesta on tarkoitus pentu taikka kaksikin jättää myös itselle kotiin. Pentueitani kasvatankin ajatuksella, että niistä jokaisesta haluaisin itselleni pennun jättää. Pienimuotoisen harrastukseni takia se ei ikävä kyllä ole aina ollut mahdollista, mutta onnekseni olen kuitenkin saanut nauttia hyvästä kanssakäymisestä ja yhteistyöstä kasvattieni ja heidän omistajiensa kanssa. Pitkän, vaikkakin hyvin vähäisen lapinkoirankasvatusurani aikana on pentujani ehditty kennelliitossa rekisteröidä SF-, FIN- ja FI- rekistereihin.
*Kaksi ensimmäistä lapinkoiraamme saimme aikoinaan hakea Sodankylästa Matti ja Yrjö Kuivilan suuresta koiratarhasta.
SF MVA Aljo Noppe ( 2.10.86-5.1.98)
.
Noppe oli mieheni Matin koira, se oli paljon mukana metsähallituksella ;) työhommissa ja paimensi myös hyvin poroja. Yksi poromies oli kerran meinannut Nopen ostaa, mutta isäntä oli sanonut, että sitä hintaa ei löydy, millä Noppe myytäisiin. Nopen isä oli Poromiehen Ponku ja emo Aljo Ruska. Tsikulla ja Nopella oli kaiken kaikkiaan viisitoista pentua, niiden pentueet syntyivät vuosina 1988-1993.
Tsikku ja Noppe olivat pienen kennelini kantakoirat.
Nat Fogel Sirma (22.6.96-26.3.09) tuli kotiimme Tsikun poismenon jälkeen kesällä -96. Sirma haettiin Sallan Ahvenselästä. Sen isä oli Nat Fogel Polffi ja emo Nat Fogel Pälva. Sirmalle ja Itätuulen Mosselle syntyi helmikuussa v.2000 pentue, tämä on ollut pitkäikäisin pentueeni, yksi heistä, Cigga eli 17½-vuotiaaksi, Cammosta aika jätti kolmetoista vuotiaana ja Cierggis ja Aletta elivät 15½-vuotiaiksi. Sirma oli koko elämänsä ajan touhukas koira, jonka luonteen perintöä olen nähnyt es.pojantyttäressään Ahv Inka Maaressa.
FIN MVA Itätuulen Mosse (24.1.1999-16.11.2012) Mosse muutti meille Sallan Karhujärveltä keväällä -99, se oli vanhan kasvattini Ahvatuulen Tassun pojan SF MVA Nat Fogel Tielkun poika, emona Mossella oli White Heat Dark Donna. Mossen pennut ovat kennelini kaikki "FIN-pennut" ja niitä on ollut yhteensä seitsemäntoista. Mossen pentujen emot ovat Sirma ja Nilla.
Pitkän elämänsä aikana Mosse osallistui erilaisiin tutkimuksiin, sen silmistä löydettiin pevisa-silmätutkimuksessa lähes kymmenvuotiaana hc (harmaakaihi), Mosse lähettikin verinäytteen Lohen työryhmälle Helsingin Yliopistoon hc-geenin paikantamista varten. Mossen näkökyky kuitenkin säilyi lähes normaalina loppuelämäänsä asti. Mosse lähetti myös dna-näytteen Tukholmaan Kuninkaalliseen Korkeakouluun. Siellä tutkijat tutkivat viidensadan eri koirarodun dna:ta. Tutkimuksissaan he tulivat siihen tulokseen, että ainoastaan lapinkoiralla, norjan harmaalla ja jämptlantilaisella on vielä susi-dna:ta jäljellä, se puolestaan todistaa sen, että nämä koirat ovat viimeisiä, jotka ovat suden kanssa risteytyneet. Muilta roduilta ei enää susi-dna:ta löydetty. Mosse oli ihana lapinkoirapoika, joka nuorempana paimensi pihaporoja innolla, mutta vanhemmuuttaan palki porotokassa kuin olisi itsekin ollut poro.
Tässä 13½v.
Viksalan Nilla (s.28.12.2003-27.10.2016). Nillan isoisä on Ahvatuulen Tassun toinen poika Nat Fogel Tilko. Nillan emo on FIN MVA Heldalan Eämid ja isä C.I.B Lecibsin Hurmuri Hukka. Nillan ensimmäinen ja Mossen toinen, kennelimme seitsemäs pentue syntyi tammikuussa 2006. Pentuja syntyi viisi, kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Mossen ja Nillan toinen pentue syntyi toukokuussa 2007. Pentuja syntyi peräti kahdeksan! Kolme näistä on poikaa ja viisi tyttöä. Nilla teki kolmannen ja viimeisen pentueensa Ahvatuulen Cammon kanssa. Kuusi pentua syntyi juhannusaattona 25.6.2010, pentueessa on yksi tyttö ja viisi poikaa. Nillalla on siis kolme ihanaa pentuetta, joissa on yhdeksäntoista pentua v.2006-2010.
.
Nilla haettiin Taavetista Viksalan kennelistä Finnairilla helmikuussa 2004 :). Tässä me Helsinki-Vantaa lentokentän ravintolassa.
Nilla on ollut todella monipuolinen harrastuskoira agia, junior handleria Petran ja muutaman muunkin tytön kanssa, näyttelyitä, paimennusta, valjakkoajoa, pentuja! Luonteeltaan hän on ollut itse rauhallisuus, kiltti ja oppivainen, silti sillä on ollut uskomattomia voimia ja taitoja, joista emäntä on usein hämmästynyt ja ilahtunut. Nilla möllikisasi muutaman kerran agilityssäkin Muoniossa. Eka kisassa se tuli toiseksi heti rovaniemeläisen kanssakilpailijan jälkeen. Toisessa mölliagikisassaan se voitti molemmat radat, vauhti hänellä oli rauhallinen, :) mutta tarkkuutta ja varmuutta sitäkin enemmän (Y), hän suoritti kisassa jopa A-esteen ja eka kertaa elämässään!
Ensimmäinen omaksi jätetty kasvattini Ahvatuulen Hippunen Kultaa (20.5.2007-7.5.2010) ehti elää luonamme vain kolme vuotta, hän kuoli työtapaturmassa eli poroja paimentaessaan. Hippusen omasta mielestä sen elämään ja harrastuksiin ei kuulunut muuta kuin porojutut :) . Suru oli sanoinkuvaamaton hänen poismenonsa vuoksi, hänhän oli ollut kaikkeni, silmäteräni. Hippusen isä oli Mosse ja emo Nilla.
Meillä oli mustaakin mustempi viikonloppu silloin 7.-10.5.2010, sillä meiltä jäi auton alle ja kuoli myös pieni pystykorvamme Vekku....., kaksi nuorta koiraa lähti yhtäaikaa ja ihan arvaamatta .....
Kuitenkin kuin lohdutukseksi Hippusen ja Vekun onnettomuuksien aikaan Nilla-emo odotti kolmatta pentuettaan, jossa syntyi myös......
FI MVA Ahvatuulen Inka Maare "Inkku" (25.6.2010-8.11.2018), joka jätettiin kotiin, isänä Inka Maarella on Ahvatuulen Cammon. Inkku on ollut kova tyttö harrastamaan kaikenlaista :), touhua ja energiaa riitti! Inkusta tuli FI MVA kesällä -14, se suoritti Porokoirakerhon poronpaimennustaipumustestin hyväksytysti keväällä -15, Inkku oppi helposti es. hakujuttuja ja agility on ollut sen mielestä erityisen hauskaa, se on haukkunut kurreja ja koppeloa, vahtikoira se myös on, eikä sen hoksottimissakaan ole mitään vikaa! Olen saanut nauttia tyttösen tekemisenriemusta!
FI SE NO POHJ MVA FIvmva Erätytön Sahpe (s.21.10.2011) muutti meille Lapinlahdelta Erätytön kennelistä ennen joulua 2011. Ja ihan vain siitä syystä, että ;) mie en voinu vastustaa kiusausta :) ! Sahpe on Ahvatuulen Hillankukan ja C.I.B MV-14 Petäjämaan Viksun poika. Sahpesta on kehkeytynyt komea, kiltti ja iloinen lapinkoirapoika. Sahpesta tuli Suomen muotovalio keväällä -14 ja se suoritti poronpaimennustaipumustestin hyväksytysti keväällä -15. Se tekee mielellään ja innolla pihaporohommia omallakin pihalla, kuten meillä muutkin ovat tehneet. Kesällä 2018 yllätys oli täydellinen, kun Sahpesta tuli Tromssassa Norjan muotovalio ja kahden viikon sisällä Gällivaressa Ruotsin ja Pohjoismaiden muotovalio. V.2022 aikana Sahpesta tuli myös Suomen veteraanimuotovalio. Nyt hän on jo kaksitoistavuotias ja eläkkeellä show-hommista :) !
Sahpe 13v
Jehnajan Essee (23.3.2016-18) muutti meille Iistä Jehnajan kennelistä toukokuun puolessa välissä 2016 7-viikkoisena. Esseen hankinta on ollut pitkän harkinnan tulos. Mielenkiinnolla nyt ;) taas odotin, mikä tästäkin, pirtsakasta, lapinkoiratyttöpennusta kasvaa <3 :) ! Esseellä on taustalla tuttuja koiria mm. Nillan isä C.I.B Lecibsin Hurmuri Hukka emonsa ihanaisen FI MVA Lecibsin Kanttarellin kautta, sekä Ahvatuulen Tassu kahdessa sukuhaarassa, vaikkakin jo kaukaisessa, isänsä Heldalan Hermannin puolelta.
Essee 1v5kk
Mietteitä lapinkoirasta ja kasvatuksesta:
*Lapinkoiran valinta monien monirotuisten ja rotuisten kaverien joukosta lankesi osakseni luonnostaan kotiseutuni ja lappilaisen luonteeni vuoksi! Me Lapin ihmiset ja koirathan olemme samanlaisia: sitkeitä, omin avuin toimeen tulevia ja joskus hieman omalaatuisia, mutta kuitenkin sopeutuvaisia tähän nykyiseenkin elämänmenoon! Niin, ja helppohoitoisia ja vähään tyytyväisiä! Jo lapsena erityisesti juuri nämä mustat, kauniit karvaturrit minut jotenkin lumosivat, niitähän oli kotikylässänikin muutamia. Pohjois-Norjassa sain myös tutustua samannäköisiin ja -oloisiin koiriin. Tärkeimpänä ajatuksenani on ollut pennuttaa ihania, älykkäitä, toiminta- ja oppimiskykyisiä ja -haluisia koiria keskenään. Koiran pitää osata käyttää myös omaa päätään, perustottelevaisuus ja tarpeellisten käskyjen ymmärtäminen ja totteleminen on kuitenkin tärkeää ja välttämätöntä.
*Ulkomuoto ja -näkö eivät ole olleet niinkään mielessäni ensisijaisena ominaisuutena. Haluaisin kuitenkin säilyttää sen aidon, alkuperäinen lapinkoiran ulkonäön ns. ahmamaisuuden omissa kasvateissani.
Kuvassa siis ahma eikä lapinkoira :D, kuva lainattu netistä.
Olimme kerran aikoja sitten koirien kanssa hillassa kymmenien kilometrien päässä asutuksesta. Jänkän toisella puolella näkyi musta kulkija. Luulin, että se oli ahma, mutta se olikin meän Noppe <3 !
*Omasta mielestäni lapinkoira ei siis saa olla rakenteeltaan lainkaan neliö, vaan hieman korkeuttaan pidempi, enempi matala- kuin korkearaajainen ravaajatyyppinen, olemukseltaan pehmeä, luonteeltaan "perässäkulkija". Omiani olen ainakin tähän asti voinut pitää metsälenkeillä irti, joskus jopa neljääkin kerrallaan ja yhtä aikaa ollaan kotia tultu. Lapinkoira pitää olla myös melko vahvarakenteinen, ei mikään ruipelo ;) eikä liian pieni, koska sen tulee pystyä liikkumaan pitkiäkin matkoja ja es lumihangessakin aika ajoin. Musta, joko merkein tai ilman, on mielestäni lapinkoiran väreistä kaunein ja parhaiten soveltuva sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, musta koira näkyy kauas lumisilla tunturinrinteillä. Pidän mustaa lapinkoiran värinä myös tietyllä tavalla perinteisenä, sillä kaikki lapsuudessani tuntemani kotikylän lapinkoirat olivat mustia, mustia olivat myös Pohjois-Norjan Kautokeinossa pikkutyttönä tapaamani lapinkoirat. Kasvatuksessa ja jalostuksessa mielestäni aina pitäisi pitää mielessä lapinkoiran alkuperäinen käyttötarkoitus, lapinkoira on työkoira ja sen mukaiset ominaisuudet tulisi säilyttää.
*Koirani on luonnollisesti terveystarkastettu PEVISA:n (= perinnöllisten sairauksien vastustamisohjelma) mukaisesti. Geenitestaus on myös saavuttanut meidänkin kennelin, Prcd-PRA-, pompentauti ja DM- geenitestattu terveeksi/normaaliksi kasvattini Hillankukka ja Prcd-PRA-geenitestattu Huuratassu. Myös oma koirani Erätytön Sahpe on vanhempiensa testien perusteella näistä sairauksista vapaa ja vanhempiensa perusteella viimeisimmät kasvattini ovat Prcd-PRA:sta terveitä. Kaikkein parhain terveydenmittari on kuitenkin, edelleenkin, omasta mielestäni se, että koira elää pitkän, vaivattoman ja niin terveen elämän, ettei siihen sisälly montakaan eläinlääkärillä käyntiä sairauksien tai vikojen vuoksi.
*Olen harrastanut ja "tehnyt töitä" lapinkoirien parissa jo pian neljäkymmentä vuotta, mutta koska luonteenpiirteet ja ulkonäkö periytyvät monien sukupolvien takaa, se joskus hieman vieläkin yllättää. Värit, korvien asennot, paimennus-, vahti- ja jopa metsästysvietti….. ne periytyvät ajoilta, jolloin täällä Lapissa samaa koiraa käytettiin moneen eri tarkoitukseen, koiran piti siis olla monitaitoinen. Omissa kasvateissanikin on/on ollut sekä lammas-, poro- ja karjapaimenia että oravan-, hirven- ja linnunhaukkujia. Samassa pentueessa voi olla myös monen luonteista ja rakenteeltaan hieman erilaista koiraa. Pitkään kasvatustyötä tehneenä ja samaa sukulinjaa jo kymmenen koirasukupolvea nähneenä ja seuranneena voin kuitenkin pennusta ehkä:) jo päätellä kenen isovanhemman tai sukulaiskoiran luonteen ja ulkonäön pentu on perinyt, vaikka tietysti pitkän matkan varrelta on tarttunut myös mukaan jotain uuttakin. Verratessani vanhoja, jo edesmenneitä, ja näitä nykyisiä lapinkoiriani, niin eivät omenat ole kauas puusta pudonneet. Samat luonteenpiirteet ja ominaisuudet! Noppe es.paimensi aikoinaan poroja hyvin, Inka Maare, Sahpe ja Jatunia jatkavat monen sukupolven päästä paimennusperinteitä hienosti...., ehkä koirat olivat kuitenkin luonteeltaan hieman ns."kovempia" ennen, mutta niinhän olivat kyllä ajatkin :), perusluonne on kuitenkin säilynyt samana tuttuna! Ja lisäksi Noppe esi-isä oli Suomen muotovalio, samoin kuin muutama nuorimmaisistani ja väliltäkin joku, joten saan olla tyytyväinen, koiristani on ollut ja on edelleenkin sekä käyttöön että näyttöön :) !
*Pyrkimykseni kasvatustyössä on ollut molempien sekä emo– että isälinjojen tunteminen, ja varsinkin emojen perinpohjainen tunteminen on mielestäni tärkeää, siksikään en ole nykyisin paljon harrastettua koirien/pentujen sijoitustoimintaa edes harkinnut. Koska pentuja syntyy harvoin, ajatuksenani on myöskin ollut seurata samaa sukulinjaa ja yrittää omalta osaltani säilyttää lappilaista lapinkoiraperimää ja ominaisuuksia omissa kasvateissani. Jotenkin hassua, mutta kasvatustyöni on seurannut enemmän ”omaa” isälinjaa, sillä kaikki nykyiset kasvattini ovat siis vanhan, jo edesmenneen, urospentuni Tassun jälkeläisiä ja toiseksi viimeisimmän pentueeni isänä on Ahvatuulen Cammo, yhtään ahvatuulelaista emoa itselläni ei ole vielä ollut, emoni ovat seitsenviikkoisina kotiimme muuttaneet ja saman katon alla siitä asti luonamme asuneet. Tyttöpennuistani on Gogomusta, Huuratar ja Hillankukka tehneet kukin suuret pentueet omissa kodeissaan, myös Hallanuttu sai rekisteröimättömän ison pentueen, Hallanutun pennuista poropaimeneksi alkoi muutama, ja oma Sahpeni on Hillankukan poika Erätytön kennelistä. Viimeisimmän pentueeni isänä on Erätytön Zagreus, joka on Ahvatuulen Hillankukan tyttärenpoika.
Ahvatuulen Inka Maare Ahvatuulen Huuratassu Ahvatuulen Hippunen Kultaa Erätytön Sahpe
*Tällä hetkellä meillä ei ole pentuja, toivon kuitenkin, että vuoden 2025 aikana voisin kasvattaa seuraavan pentueeni omaksi ja myös toisten iloksi. Luovutan pennut eläinlääkärin tarkistamina, tietysti sirutettuina ja asianmukaisesti madotettuina hoito-ohjeiden ja "tarvikepakkauksen" keralla sekä <3 rakkaudella kasvatettuina seitsemän viikon iästä alkaen koteihin, joissa koira saa toimia osana perhettä ja olla lähellä omia ihmisiään, eikä sitä jätetä vain ainoastaan ”pihanperälle” juoksunaruun tai tarhaansa sillä se ei ole todellakaan koiran elämän tarkoitus. Pennun ja aikuisen koiran kanssa on tosi tärkeää ja välttämätöntä olla aikaa puuhastella niitä yhteisiä juttuja. En tarkoita tällä välttämättä mitään virallisia koiraharrastuksia, vaan es. yhteisiä metsä- ym.retkiä ja pihahommia, lapinkoirasta on moneen harrastukseen ja puuhaan, kunhan se vain otetaan ja totutetaan mukaan :) !
*Omien kasvattieni ja niiden jälkeläistenkin elämäntaipaleen seuraaminen on/on ollut todella mielenkiintoista. Parhaimman palkkion olen saanut kodeista, joissa kasvattini asuvat/ovat asuneet! Kun kuulen, että niistä pidetään/on pidetty hyvää huolta, niiden kanssa on tehty töitä, harrastettu ja vietetty myös leppoisaa vapaa-aikaa, tiedän, ettei minunkaan harrastuspohjainen kasvatustyöni ole mennyt hukkaan! Kiitän kasvattieni koteja ja ihmisiä hyvästä ja antoisasta yhteistyöstä sekä positiivisesta asenteesta näitä karvaturreja kohtaan! Sitä näiden kanssa useinkin tarvitaan:)! Kiitän myös kasvattajia, joilta itse olen saanut hankkia ihanat omat koirani!
Kuvassa17-vuotias Ahvatuulen Cigga s.2000 <3, kuvattu kesällä 2017.